Kun kamera menee kujalle, kapealla kujalla on kaatunut polkupyörä, ja jokaisen talon edessä talvinen aurinko kuivattaa sähkömattoja. tvN:n draama 'Vastaus 1988' vie meidät juuri tuolle kujalle, Sangmun-dongin keskelle. Ikään kuin kulkisimme Harry Potterin 9 ja 3/4 laiturin läpi, lähdemme aikamatkalle vuodelta 2015 vuoteen 1988. Mutta ei taikuuden, vaan muistojen ja empatiaan avulla, joka vie meidät mukanaan.
Tämän draaman todellinen päähenkilö ei ole tietty henkilö, vaan itse vuosi 1988 ja kujan yhteisö. Keskellä sijaitseva Deoksun perhe on keskipisteenä, ja viisi perhettä - Seongkyun, Seonwoo, Jeonghwan ja Dongryong - ovat yhteydessä naapureina. Ikään kuin 'Frendit' -sarjan Central Perk -kahvila, tämä kuja on paikka, jossa kaikki tarinat alkavat ja päättyvät. Viisi ystävää liikkuu kuin tuuli näiden talojen välillä. Deoksun (Hyeri), Taek (Park Bo-gum), Jeonghwan (Ryu Jun-yeol), Seonwoo (Ko Kyung-pyo) ja Dongryong (Lee Dong-hwi) ovat viisi nuorta, jotka sekoittavat lukiolaisia ja baduk-pelaajia, ja he ovat koko aikakauden tavallisen nuoruuden kasvojen mosaiikki.
Jos tarkastellaan vain jaksojen pinnallista tarinaa, se on lähellä arkipäiväistä draamaa. He epäonnistuvat kokeissa, vaihtavat lounasruokia keskenään, panostavat radion tarinoihin ja viettävät päivänsä paistamalla makeita perunoita talvella hiiligrillissä. Kuten 'Simpsonit' tai 'Moderni perhe' näyttävät, tavallinen elämä on tarinan koko sisältö.
Kuitenkin 'Vastaus 1988' asettaa tämän arjen päälle valtavan kansallisen tapahtuman, vuoden 1988 olympialaiset, ja kaupungin tunnelman, joka valmistautuu Soul-olympialaisiin. Kun olympiatuli kulkee kaupungin läpi, lapset juoksevat kujalle katsomaan, ja jokaisessa talossa on väritelevisio, jolloin he tuntevat maailman muuttuvan nopeuden. Jos 'Forrest Gump' liittää päähenkilön tärkeisiin hetkiin Yhdysvaltojen nykyaikaisessa historiassa, 'Vastaus 1988' uudelleenrakentaa Korean nykyaikaisen historian myrskyisät hetket kujan ihmisten näkökulmasta.
Samaan aikaan kotona vanhempien sukupolven taloudelliset vaikeudet, sisarusten väliset riidat ja pääsykokeiden kilpailupaineet kasaantuvat tiiviisti. Historia-kirjoissa esiintyvä vuosi 1988 ja kujan elämässä koettu vuosi 1988 elävät rinnakkain eri lämpötiloissa.
Viisi ystävää, viisi nuoruutta
Deoksun on perheen keskimmäinen lapsi, joten hänet kohdellaan aina 'voileipänä'. Kuten Harry Potterin Ron Weasley sanoi: "Olen läpinäkyvä ihminen viiden veljen joukossa", Deoksun myös häilyy sisarensa Bora ja nuoremman sisarensa Noeulin välissä. Mutta ystävien keskuudessa hän on tunnelman luoja ja kujan 'kujan johtaja', joka huutaa 2. kerroksesta herättäen koko naapuruston.
Jeonghwan on hiljainen ja kyyninen, mutta hän on tyyppi, joka huolehtii perheestään ja ystävistään hiljaa paikoissa, joissa kukaan ei näe. Hän on kuin Sam 'Taru sormusten herrasta' -elokuvasta. Ulkoisesti hän murjottaa, mutta tärkeissä hetkissä hän on aina paikalla. Seonwoo on vastuuntuntoinen vanhin poika ja äidin tukipilari, ja Dongryong on tanssiin ja muotiin intohimoisesti suhtautuva naapuruston viihdyttäjä. Hän on kuin vuoden 1988 Sangmun-dongin versio 'Queer Eye' -muotiasiantuntijasta.
Näiden joukossa nerokas baduk-pelaaja Taek on kömpelö maailman asioissa, mutta baduk-laudan äärellä kaikki on hänelle selvää. Jos Sheldon Cooper 'Big Bang Theory' -sarjassa on fysiikan nero, Taek on badukin nero. Hänellä ei ole sosiaalisia taitoja, mutta hänellä on oma puhtautensa ja vilpittömyytensä. Kun nämä viisi kokoontuvat samaan huoneeseen keittämään nuudeleita, Taek menee baduk-kotiin yökylään, ja kun jonkun salainen rakkaus tuo hienoista jännitystä, draama koskettaa nuoruuden riemua ja perhedraaman lämpöä samanaikaisesti.
Kujan aikuisten tarinat ovat myös tärkeä osa tätä draamaa. Deoksun isä, Dongryongin isä ja Jeonghwanin isä, sekä Seonwoon äiti, naapurit liikkuvat toistensa kodeissa kuin Frendit-sarjan Monican talossa, jakavat ruokia, lainaavat rahaa ja riitelevät lapsiongelmista, mutta rauhoittuvat nopeasti yhden juoman myötä.
Jokaisessa perheessä on omat haavansa. Työnsä menettävä isä, varhain miehensä menettänyt äiti, joka kasvattaa poikaansa yksin, ja taloudellisesti huonossa asemassa olevat vanhemmat, jotka tuntevat jatkuvasti syyllisyyttä. Mutta nämä haavat eivät draamassa kulje liian vakavasti, kuten 'Niin lähellä' -elokuvassa. Ne paljastuvat luonnollisesti ruokapöydän vitsien, torilta ostetun hedelmäpussin ja lumisateen aikana yhdessä lumitöiden tekemisen kohtauksissa.
Vaikka katsojan näkökulmasta se näyttää kulkevan ilman suuria tapahtumia, hahmojen pienet tunteiden muutokset ja suhteiden säikeet kerääntyvät joka jaksossa. Ikään kuin 'Before Sunrise' -trilogiassa, tämä draama puhuu enemmän keskusteluista, katseista ja hiljaisuudesta kuin dramaattisista tapahtumista.
Draama seuraa usein yhden hahmon näkökulmaa, muistelee menneitä tai näyttää kauniisti nykyisin kadonneita maisemia. Käsinkirjoitettuja kirjeitä, puhelinkopissa jonottavia ihmisiä, ja perheen kokoontumista yhden puhelinsoiton äärelle, kun kaikki tarttuvat puhelimeen, näkyy luonnollisesti. Kuten lännen sitcom 'We Are Who' herättää muistoja sanomalla: "Ennen kaikki oli näin".
Kuitenkin tämä menneisyyden kuvaus ei jää vain tunteeseen 'silloin oli hyvä', vaan se näyttää myös aikakauden epämukavuudet ja epävarmuudet. Pääsykokeiden helvetti, patriarkaalinen kulttuuri, naisiin kohdistuvat kaksinaismoralismi ja taloudellisen polarisaation varjot ovat sijoitettuina jaksojen eri kohtiin. Kuten 'Mad Men' rehellisesti näyttää 1960-luvun Yhdysvaltojen loistokkuuden ja samalla rotu- ja sukupuolten syrjinnän, 'Vastaus 1988' ei kaunistele menneisyyttä.
Siksi kujan lasten ja vanhempien arki tuntuu ajoittain terävästi tuskalliselta. Kenenkään elämä ei ollut täydellistä, mutta tunne siitä, että kaikki tukevat toisiaan, kulkee läpi koko tarinan. Viesti, että "emme olleet täydellisiä, mutta olimme yhdessä", välittyy hienovaraisesti.
Tarina etenee, ja 'Vastaus 1988' laajenee yksinkertaisesta kasvutarinasta aikamatkaksi ja muistojen draamaksi. Ensimmäisestä jaksosta alkaen aikuisen henkilön nykyhetki ilmestyy ajoittain, ja katsoja alkaa kysyä, kenen kanssa Park Deoksun on naimisissa ja miten Sangmun-dongin ihmiset ovat hajaantuneet. Kuten 'How I Met Your Mother' -sarjan "Kuka äiti on?" -mysteeri, "Kuka on aviomies?" -tarina vangitsee katsojan.
Kuitenkin tämän draaman todellinen voima ei ole "kuka on aviomies" -mysteerissä, vaan siinä, kuinka hienovaraisesti se näyttää ajan kulun. Lukemattomat ruokapöydät, riidat ja sovitukset, lukemattomat kujan yön tuulet, ja hahmojen vähittäinen aikuiseksi kasvaminen avautuvat rikkaasti.
En paljasta loppua tässä kirjoituksessa. Vain se, että katsojan ja kujan ihmisten yhdessä rakentama ajan paksuus tekee päätöksestä luonnollisesti ymmärrettävän jokaisen sydämessä. Kuten 'Kuudes aisti' -elokuvan käänne on shokeeraava, koska se perustuu aiemmin asetettuihin vihjeisiin, 'Vastaus 1988' -elokuvan loppu saa uskottavuutta 20 jakson aikana kerätyn suhteiden tiheyden ansiosta.
Moderni nostalgia... naurun ja kyynelten rytmi
Taiteellisesti 'Vastaus 1988' on esimerkki siitä, kuinka korealainen draama voi modernisoida 'nostalgiaa'. Tämän draaman suurin syy, miksi se on rakastettu, on se, että se ei vain kaunistele menneisyyttä, vaan se syleilee aikakauden lämpöä, hajua, epämukavuutta ja lämpöä samanaikaisesti.
Vuosi 1988 on käännekohta, jolloin Korean yhteiskunta koki nopeita muutoksia, ja draama tiivistää tämän siirtymäkauden hämmennyksen ja riemun pieneen maailmaan, kujalle. Kamera pysähtyy usein enemmän kujan maisemaan, vanhoihin huonekaluihin, hiilikaasuvaroitteisiin, koulupukuihin ja urheiluvaatteisiin kuin hahmojen kasvoihin. Näiden esineiden kokoelma muodostaa aikakauden tekstuurin. Kuten 'Amélie' -elokuvassa kamera suuntaa rakastavia katseita pieniin esineisiin, 'Vastaus 1988' myös tallentaa jokaisen esineen aikapainon.
Ohjaus ja editointi vangitsevat tunteiden rytmin hienovaraisesti. Nauru ja kyynel eivät vyöry kuin 'Taivaasta tulleet tähdet', vaan ne sekoittuvat tavallisiin keskusteluihin ja elämän ääniin. Tänään ystävät nauravat ja puhuvat, mutta viimeinen kertojan lause saa meidät äkkiä herkistymään. Kuten 'Up' -elokuvan avausmontaasi tiivistää koko elämän neljässä minuutissa, 'Vastaus 1988' -elokuvan viimeinen yksinpuhelu tiivistää jakson yhdellä lauseella.
Tätä rytmiä tukee juuri OST. Aikakauden pop-kappaleet, jotka on sovitettu uudelleen, sulautuvat kohtauksiin luonnollisesti ja herättävät katsojan muistoja. 80-90-lukuja eläneille sukupolville henkilökohtaiset muistot heräävät, ja myöhemmille sukupolville 'vanhempien nuoruus' tuntuu tutulta mutta rakastettavalta. Kuten 'Guardians of the Galaxy' -elokuvan OST yhdistää 70-80-luvun popmusiikkia sukupolvien yli, 'Vastaus 1988' -elokuvan musiikki yhdistää tunteita ajasta riippumatta.
Jokaisen hahmon tarina on myös kolmiulotteinen. Deoksun, Taekin, Jeonghwanin, Seonwoon ja Dongryongin tarinat kulkevat romantiikan ja ystävyyden välillä, samalla kun vanhempien sukupolvien tarinoita käsitellään merkittävästi. Erityisesti Seonwoon äidin ja kujan setien tarinat antavat merkityksen vanhempien sukupolven tarinoille, jotka usein kulutetaan sivuhahmoina korealaisissa draamoissa.
Tässä draamassa aikuiset eivät ole vain esteitä lasten rakkaudelle tai 'Kingsman' -elokuvan mentorihahmoja, vaan heidät kuvataan omien elämänsä päähenkilöinä. Tämän ansiosta sukupolvien välinen konflikti näyttää realistisemmalta, ja tunteiden yhteydet, vaikka sukupolvet ovat erilaisia, paljastuvat luonnollisesti. Kuten 'Gilmore Girls' kuvaa äidin ja tyttären suhteen tasavertaisina, 'Vastaus 1988' kunnioittaa vanhempia ja lapsia itsenäisinä yksilöinä, jotka elävät omia elämiään.
Tietenkin 'Vastaus 1988' ei ole täydellinen. Kujan yhteisön tiiviys on nykyään vaikeasti löydettävissä, joten se voi tuntua joillekin katsojille liialliselta idealismilta. Kuten 'Notting Hill' -elokuvan Lontoo tai 'Midnight in Paris' -elokuvan Pariisi, se voi olla kaunisteltu versio todellisuudesta.
Lisäksi, koska juoni on pitkä ja arkielämä kuvataan yksityiskohtaisesti, jotkut saattavat kokea sen hitaaksi. Katsojille, jotka odottavat shokkeja ja käänteitä jokaisessa jaksossa, se voi olla turhauttavaa. Aviomiehen etsintä -tarina korostuu hieman liikaa jälkimmäisessä osassa, ja joidenkin hahmojen tarinat ovat jääneet varjoon.
Siitä huolimatta tämä teos on pysynyt pitkään suosittuna uusintana ja katsottavana, koska se on onnistunut tuomaan esiin 'suhteiden yksityiskohtia' niin hyvin, että se ylittää puutteet. Katsoja ei tunne nähneensä täysin uutta tarinaa, vaan hän saa tunteen, että hän kohtaa tunteita, jotka hän on jo jossain kohdannut. Kuten 'Henkien kätkemä' -elokuvassa sanotaan: "Tapasin sisäisen lapseni", 'Vastaus 1988' saa katsojan sanomaan: "Tapasin sisäisen kujani".
Kysyy: "Mikä on tärkeämpää kuin menestys?"
Toinen huomionarvoinen seikka on, kuinka tämä draama käsittelee perhettä ja nuoruutta. Monissa draamoissa 'menestys' ja 'rakkaus' ovat kertomuksen lopullisia tavoitteita, mutta 'Vastaus 1988' sanoo, että on tärkeämpää syödä yhdessä, peittää kylmässä talvessa samaan peittoon ja olla jonkun vieressä, kun kokeet epäonnistuvat.
Toisin sanoen, hahmojen elämät eivät tarvitse olla erityisiä. Tämä on suuri lohdutus 2010-luvun katsojille, jotka elävät tiukassa kilpailussa ja spekulaatioissa, kuten 'Sky Castle' -sarjassa. Suuren menestyksen sijaan tämä draama arvostaa tavallista elämää. Kuten 'Little Miss Sunshine' sanoo: "Ei tarvitse olla ykkönen", 'Vastaus 1988' sanoo: "Ei tarvitse olla erityinen".
Kun katsoo Sangmun-dongin kujan ihmisiä, alkaa miettiä, oliko itse joskus osana sellaista yhteisöä tai voiko tulevaisuudessa luoda sellaisia suhteita. Tämä draama ei väitä, että "silloin oli parempi", mutta se palauttaa hyvin tarkasti aikakauden, jolloin vaivautumatta käveltiin toisten oville ja soitettiin ovikelloa. Kuten 'Naapurini Totoro' palauttaa 1950-luvun Japanin maaseudun yhteisön.
Se on myös hyvä teos niille, jotka usein miettivät vanhempien ja lasten välistä suhdetta. Vanhempien näkökulmasta kujan aikuisten virheet ja kyvyttömyys voivat tuntua yhtä kiusallisilta kuin Michael Scott 'The Office' -sarjassa, ja lasten näkökulmasta monet kohtaukset voivat tuntua niin tutuilta, että kysyy: "Eikö tämä ole meidän perheemme tarina?"
Tässä prosessissa tulee samanaikaisesti tunne: "Mitä jos olisimme olleet hieman vähemmän teräviä toisiamme kohtaan" ja "Silti yritimme parhaamme". Siksi tämä draama on hyvä katsoa yksin, mutta perheen kanssa katsottuna se tuo aivan erilaisen tunteen. Kuten 'Coco' -elokuvassa, perheen kanssa katsottuna tunteet syvenevät.
Lopuksi, haluaisin suositella 'Vastaus 1988' -elokuvaa niille, jotka tuntevat, että elämä kulkee liian nopeasti ja haluavat pysähtyä hetkeksi. Se näyttää hyvin hitaasti, mutta varmasti, että pienet keskustelut ja arkiset tavat kasaantuvat elämän maisemaksi.
Kun katsoo tätä draamaa, jossain vaiheessa Sangmun-dongin kuja alkaa sekoittua omiin muistoihimme. Ja ajatus siitä, että jokaisen oma 1988, oma kuja, vastaa jonkun sydämessä, hiipii hiljaa mieleen.
Tämä draama on kuin pitkä kirje, joka on ehdottomasti ajan arvoinen niille, jotka haluavat kokea tällaisia tunteita. Kuten 'Before Sunset' -elokuvan viimeisessä kohtauksessa, "Tulet kaipaamaan lentoa", olemme valmiita jäämään tähän kujaan, vaikka se tarkoittaisi lentokoneen missaamista. Sangmun-dongin kuja on juuri sellainen paikka. Kun sinne menee, ei halua helposti lähteä, se on lämmin, äänekäs ja epämukava, mutta kaipaava paikka.
