Maailma kiinnittää nyt huomiota Korean 'väsymykseen'. Loistavien K-popin neonvalojen ja dynaamisten K-draamojen kertomusten taustalla kytee hiljaa mutta valtavasti yksi tunne, nimittäin 'burnout'. Brittiläinen 『The Economist』 ilmoitti, että "K-popin äänenvoimakkuutta tulisi laskea ja keskittyä K-parantamiseen", eivätkä he vain raportoineet Korean bestseller-trendeistä. He todistivat modernin kapitalismin eturintamassa olevan Korean yhteiskunnan kollektiivista voimattomuutta ja sen sisällä nousevaa outoa kirjallista vastausta.
Aikaisemmat 'K-parantamisen' romaanit ovat kehystäneet lämpimän lohdutuksen ja vaatimattoman solidaarisuuden kautta lukijalle 'pysähtymistä', mutta Jeon Yejin ja Kim Yuna siirtävät tämän pysähtymisen paikan ei maan päälle vaan 'maanalaiseen' ja 'sisäiseen syvyyteen'. Heidän maailmansa ei ole vain yksinkertaista lohdutusta. Se on armoton kaivaminen selviytymisen vuoksi ja arkeologinen työ, joka kerää totuuden jäänteitä romahtaneen luottamuksen päältä. Jeon Yejinin romaani 『Maanalaisten turvapaikkojen asukkaat』 ja Kim Yunan novellikokoelma 『Totuus niin paljon kuin voi uskoa』 keskittyvät siihen, miten Korean yhteiskunnan patologinen ilmiö 'väsymys' on muuttunut kirjalliseksi omaisuudeksi ja miksi nämä tekstit herättävät väistämätöntä kaikuja globaalissa lukijakunnassa.
Modernin Korean kirjallisuuden ymmärtämiseksi on välttämätöntä tarkastella reaalifilosofi Han Byung-chulin diagnosoimaa 'väsymyssosiaalista (The Burnout Society)' linssiä. 21. vuosisata on aikakausi, joka on kulkenut kurin ja kieltojen läpi, ja nyt hallitsee positiivisuus, joka sanoo "voin (Can)". Tässä paikassa yksilö ei ole toisten hyväksikäyttämä, vaan hänestä tulee sekä hyväksikäyttäjä että uhri, joka hyväksikäyttää itseään. Jeon Yejinin ja Kim Yunan romaanien hahmot ovat pakolaisia, jotka ovat paenneet tämän 'voin' vankilasta. He julistavat, että "haluan vain maata kuuntelematta mitään" ja katkaisevat sosiaaliset yhteydet ja eristävät itsensä. Tämä ei ole häviö, vaan Han Byung-chulin kuvaama "reflektiivinen keskeytys" on palauttamisen äärimmäisin ja passiivisin vastarinta. Lännen lukijat näkevät Korean kirjallisuuden hahmojen kokemassa eristyksessä ja väsymyksessä oman tulevaisuutensa tai nykyisyytensä. Suuret kustantamot, kuten Penguin Random House, lähettävät rakkauskutsuja Korean kirjallisuudelle, mikä ei ole vain eksoottista makua (Exoticism), vaan perustuu aikamme kärsimyksen jakamiseen (Synchronized Suffering).
Vuonna 2019 Korean Ilbo -lehden nuorten kirjailijoiden kilpailussa debytoinut Jeon Yejin osoittaa ainutlaatuista kykyä "nostaa todellisuuden kurjuus fantasian kieliopilla". Hänen debyyttiteoksensa on terävästi havainnut itsenäisten yrittäjien kriisin ja nuorten sukupolven paikan puutteen. Hänen tyylinsä käyttää kylmää huumoria, joka ei kuluta tunteita liikaa, mutta iskee lukijan sisimpään. Jeon Yejinille fantasia ei ole pakopaikka, vaan suurennuslasi, joka näyttää todellisuuden selvemmin. Hänen ensimmäinen romaaninsa 『Maanalaisten turvapaikkojen asukkaat』 alkaa siitä, että burnoutista kärsivä nuori 'Seonwoo' etsii syvällä metsässä sijaitsevaa 'Gorani-kauppaa'.
Nimi ja tausta, jossa esiintyy 'Gorani', on symbolinen olemus Korean yhteiskunnassa. Se on uhanalainen laji, mutta Koreassa se on niin yleinen, että se on luokiteltu haitalliseksi eläimeksi ja sitä kutsutaan tien tappajaksi. Jeon Yejin tuo tämän 'Gorani' esiin, piirtäen nuorten sukupolven muotokuvan, joka on tuomittu kuolemaan suojattomana tiellä. Seonwoon löytämä 'Gorani-kauppa' on ylijäämien kokoontumispaikka, joka on pudonnut yhteiskunnan moottoritiellä. Kaupan maanalaisten 'kaivohotellin' asukkaat maksavat saadakseen sängyn, mutta sen sijaan he saavat otsalamput ja maastokäytävät, ja heidän on kaivettava oma huoneensa itse.
Kaivohotellissa kokoontuu alkoholisteja, epäonnistuneita liikemiehiä ja muita haavoittuneita, jotka muodostavat 'löysän solidaarisuuden', jossa ei puututa toisiinsa. Jeon Yejin kysyy tätä kautta modernin ihmisen kaipaaman suhteen luonteen. Haluamme olla täysin eristyksissä, mutta samalla toivomme, että joku olisi lähellä. "Pidetään edes yhteyttä" on viimeinen lause, joka osoittaa täydellisen katkaisun mahdottomuuden ja sen, mikä on vähimmäinen pelastus, jonka haavoittuneet voivat toisilleen tarjota.
Jos Jeon Yejin analysoi yhteiskuntaa tilan kautta, Kim Yuna tarkastelee ihmisen sisäisiä pieniä halkeamia mikroskoopilla. Vuonna 2020 debytoinut Kim Yunan ensimmäinen novellikokoelma 『Totuus niin paljon kuin voi uskoa』 edustaa ironisesti modernin yhteiskunnan epävarmuutta jo nimellään. Elämme aikakaudella, jolloin jopa totuus hyväksytään vain 'niin paljon kuin voi uskoa'. Kim Yunan hahmot eivät ole pahiksia. Mitä vaikeammaksi elämä muuttuu, sitä enemmän he pettävät itseään ja sinnittelevät. Kirjailija tallentaa tyynesti hetken, jolloin hahmojen kasaamat pienet valheet romahtavat ja paljastavat 'totuuden kasvot'.
Viime aikoina globaalilla markkinalla menestyneet Korean romaanit tarjoavat 'turvallista tilaa' ja 'helppoja ratkaisuja' 'cozy healing' -tyylillä, kun taas Jeon Yejinin ja Kim Yunan teokset ovat 'tumman parantamisen (Dark Healing)' tai 'realistisen burnout-kirjallisuuden'.
Tilojen ero: Aurinkoiset kirjakaupat on korvattu kosteilla ja pimeillä maanalaisten käytävien tai romahtaneiden maailmojen taustalla.
Ratkaisun tapa: Taianomaisen parantamisen sijaan se näyttää prosessin, jossa katse kohdistuu suoraan kärsimykseen ja kestetään hiljaa.
Lukijakokemus: Sen sijaan, että se tarjoaisi välitöntä lohdutusta, se jättää pitkän jälkivaikutuksen ja pohdinnan kirjan sulkemisen jälkeen.
Angloamerikkalainen kustannusala on jo havainnut tämän 'pimeän' Korean kirjallisuuden potentiaalin. Penguin Random Housen toimittaja Jane Lawson mainitsi, että "Korean romaanista on tullut äkillinen suuri trendi". Jeon Yejinin ja Kim Yunan romaanit ovat voimakasta sisältöä, joka houkuttelee globaalia lukijakuntaa, joka ei ole tyytyväinen perinteisiin parantaviin romaaneihin, vaan haluaa syvempää kirjallista saavutusta ja yhteiskunnallista kriittistä näkökulmaa. 'K-burnout' on nyt universaali ihmisen tila (Human Condition), ja Korean kirjailijoiden ratkaisut tähän tarjoavat voimakkaita filosofisia ohjeita maailmanlaajuisille lukijoille.
Jeon Yejinin 『Maanalaisten turvapaikkojen asukkaat』 ja Kim Yunan 『Totuus niin paljon kuin voi uskoa』 kysyvät: "Minne olet nyt pakoon juoksemassa?" ja "Onko se, mitä kohtaat pakomatkasi päässä, todellista?" Nämä kaksi kirjailijaa ovat merkki Korean kirjallisuuden saavuttamasta uudesta kypsyydestä. He eivät laula toivosta kevyesti. Sen sijaan he tutkivat epätoivon pohjaa ja tarjoavat vain pieniä kiviä, joita voi kerätä vain tuolta pohjalta.
Jeon Yejin antaa rohkeutta myydä 'oma luola'. Tämä luola ei ole eristyneisyys maailmasta, vaan vähimmäinen puolustuslinja itsensä suojelemiseksi.
Kim Yuna antaa voimaa kestää 'epätäydellistä totuutta'. Vaikka se ei ole täydellistä, vaikka se on hieman pelkurimaista, se tuo rauhoittavan tunteen ihmisenä olemisesta.
Nykyaikaisille ihmisille, jotka juoksevat vaarallisesti kuin Gorani tien päällä, näiden romaanit ovat 'pysähdyspaikka' ja 'maanalaista bunkkeria', jossa voi hetkeksi pysähtyä ja hengittää. Nyt Korean kirjallisuus laskeutuu maan alle. Syvimmästä paikasta nostamaan kaikkein yleisintä valoa.
